torstai, 18. maaliskuu 2010

Jippu

Jippu

Syntynyt 10. syyskuuta 1985
Helsinki
Taiteilijanimet Jippu
Kotipaikka Flag of Finland.svg Suomi
Aktiivisena 2005–
Tyylilajit pop

Jippu (oik. Meri-Tuuli Elorinne, s. 10. syyskuuta 1985 Helsinki) on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Jipun isä on oopperalaulaja Jorma Elorinne, ja hänen kauttaan musiikki on ollut mukana Jipun elämässä pienestä pitäen. 11-vuotiaana hän oli mukana The Kids -yhtyeessä. Jippu on avoimesti uskossa.

Hän julkaisi syksyllä 2005 debyyttisinglensä ”Kii”, joka oli myös FC Venus -elokuvan tunnuskappale. Esikoisalbumi Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan julkaistiin syyskuussa 2006. Jippu palkittiin vuoden parhaan debyyttialbumin Emma-palkinnolla vuonna 2007. Kultaa myynyt toinen albumi Kuka teki minusta tän naisen nousi ilmestymisviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi.

Jippu osallistui Eurovision laulukilpailujen 2008 Suomen karsintaan kappaleella ”Kanna minut”, mutta ei saanut riittävästi ääniä päästäkseen edustamaan Suomea Belgradiin.

Jippu on seurustellut näyttelijä Jussi Lammen kanssa. Tätä ennen Jippu oli kihloissa salibandypelaaja Markus Bollströmin kanssa.

Love: Marilyn<3

torstai, 11. maaliskuu 2010

Marilyn Manson

Marilyn Manson

Marilyn Manson, oikealta nimeltään Brian Hugh Warner, (s. 5. tammikuuta 1969 Canton, Ohio) on yhdysvaltalainen muusikko ja industrial metal -yhtye Marilyn Mansonin laulusolisti ja perustaja.

Vanhemmat panivat Brianin kristilliseen (Heritage Christian) kouluun. Hän kuitenkin lakkasi arvostamasta kirkkoa, kun opettajat ja papit kertoivat Raamatun kuvauksia maailmanlopusta. Hänelle selvisi, ettei tieto ehkä pitänyt paikkaansa. Koulu kielsi tietynlaisen musiikin, ja siksi hän salakuljetti sinne kasetteja, joissa oli mm. David Bowien ja KISSin musiikkia, joiden koulu uskoi sisältävän "saatanallisia" viestejä.

Myöhemmin Brian Warner perusti yhtyeen nimeltä Marilyn Manson and the Spooky Kids. Yhtye tunnettiin kristinuskoa ja Yhdysvaltoja pilkkaavista sanoituksista ja esiintymisestä.

Yhtyeen perustamisen aikoihin Brian Warner otti taiteilijanimekseen nimen Marilyn Manson. Nimi on yhdistelmä edesmenneestä näyttelijästä Marilyn Monroesta ja kulttijohtaja Charles Mansonista ja kuvaa tulkinnasta riippuen kaunotarta ja hirviötä, ihmisen hyvää ja pahaa puolta, pimeää ja valoisaa ja muita vastakohtaisuuksia. Ideaa käytettiin Marilyn Manson -yhtyeen alkuperäisjäsenten taiteilijanimissä, kuten Twiggy Ramirezin, Ginger Fishin ja M.W. Gacyn nimistä huomaa. Hän on yhä vuonna 1989 perustetun yhtyeen johtohahmo.

Manson on ollut kihloissa näyttelijä Rose McGowanin kanssa, mutta he erosivat McGowanin aloitteesta, kun McGowan kyllästyi Mansonille lähetettyihin toistuviin pommiuhkauksiin. Manson avioitui pin-up-malli Dita Von Teesen kanssa 3. joulukuuta 2005. Von Teese haki avioeroa Mansonista tammikuussa 2007 , luultavasti uskottomuuden takia. Myös Mansonin alkoholinkäyttöä ja etäistä käyttäytymistä on myös arveltu eron syyksi. Huhtikuussa Manson julkisti suhteensa uuden tyttöystävänsä, Evan Rachel Woodin kanssa, johon ihastui elokuvansa, Phantasmagoria: The Visions of Lewis Carrollin kuvauksissa. Marilyn Manson on omistanut Eat Me, Drink Me -albuminsa Evanille, mm. kansilehtisessä kiitos -osuudessa, on kirjoitus "Most of all, this is for Evan". Vuoden 2008 lopussa Manson ja Evan erosivat. Vuoden 2009 lopussa olleessa haastattelussa Manson ilmoitti Evanin ja hänen olevan taas yhdessä.

Yhtye

Jäsenten nimien alkuperä

  • Marilyn Manson: Nimike on yhdistelmä: Marilyn Monroe (laulaja, näyttelijä) ja Charles Manson (kulttijohtaja, laulaja, "yhteiskunnan vihollinen", murhaaja) Nimikkeessä yhdistyy Marilynin kauneus ja herkkä puoli ja karskin Charlesin julmuus ja hirviömäisyys.
  • Twiggy Ramirez: Twiggy Lawson (brittiläinen laulaja, näyttelijä ja malli) ja Richard Ramirez (”Night Stalker”, tappoi 13 henkilöä maaliskuun ja elokuun välillä vuonna 1985)
  • Daisy Berkowitz: Daisy Rollocks (hollantilaissyntyinen laulaja ja näyttelijä; tunnetaan paremmin Daisy D:nä) ja David Berkowitz (”Son of Sam”, tappoi New Yorkissa 1970–luvulla kuusi ihmistä ja haavoitti useita)
  • Gidget Gein: Gidget (amerikkalaisessa tv-sarjassa oleva hahmo, jota näytteli Sally Field) ja Ed Gein (tappoi kolme ihmistä 1950–luvulla; harrasti myös hautojenryöstöjä ja ihmissyöntiä; ratsiassa hänen kodistaan löytyi pääkalloja ja ihmisen nahkasta tehtyjä esineitä)
  • Ginger Fish: Ginger Rogers (tanssija ja näyttelijä) ja Albert Fish (tappoi ja söi ainakin kolmetoista viidestätoista lapsesta väittäen Jumalan antaneen hänelle tämän tehtäväkseen)
  • Sara Lee Lucas: Sara Gilbert ja Henry Lee Lucas (uskotaan tappaneen noin 350 ihmistä, mutta väitti olleensa osallisena n. 3000 murhassa, jota ei kuitenkaan uskottu, koska hänen olisi pitänyt tappaa vapautumisestaan 1975, vähintään yhden ihmisen päivässä vuoteen 1983 saakka, jolloin hänet jälleen saatiin kiinni.)
  • Freddy the Wheel: Freddy soitti alun perin huonojen jalkojensa kuntoutukseksi rumpuja, ja eräs performanssia keikoilla esittänyt tyttö päätti että Freddyllä on jalkojen tilalla pyörät.
  • Madonna Wayne Gacy: Madonna Louise Veronica Ciccone (laulaja ja näyttelijä) ja John Wayne Gacy (raiskasi ja tappoi 33 miestä ja nuorta poikaa ja lopuksi poltti ruumiit sekä piilotti osan jäännökset talonsa alle. Viiden ruumiit hän heitti jokeen. Hän sai lempinimen "tappajaklovni", kun hän toimi klovniksi pukeutuneena mm. lastenkutsuilla)
  • Olivia Newton Bundy: Olivia Newton-John (brittiläissyntyinen laulaja ja näyttelijä) ja Ted Bundy (tunnustanut 30 murhaa, mutta epäillään tappaneen jopa 100 ihmistä neljän osavaltion alueella vuosina 1974 – 1979)
  • Zsa Zsa Speck: Zsa Zsa Gabor (unkarilaissyntyinen näyttelijä) ja Richard Speck (tappoi kahdeksan hoitaja-aloittelijaa chicagolaisessa sairaalassa vuonna 1966)
  • Zim Zum: Nimi johtuu Kabbalan termistä Tzimtzum

Nykyiset

  • Marilyn Manson (Brian Warner) - laulu ja performanssi (Perustaja) 1989-2009
  • Ginger Fish (Kenny Wilson) - rummut 1995-2004, (live) 2006-
  • Twiggy Ramirez (Jeordie White) - basso 1993-2002, 2008-
  • Chris Vrenna - rummut (live) 2004-2005, koskettimet (live) 2007-
  • Andy Gerold – basso (live) 2009-

Love:Marilyn<3

tiistai, 9. maaliskuu 2010

Kat Von D

Kat Von D

Kat Von D, syntymänimeltään Katherine Von Drachenberg, (s. 8. maaliskuuta 1982) on yhdysvaltalainen tatuoija ja televisiopersoona. Hänet tunnetaan parhaiten Miami Ink ja LA Ink -nimisistä televisiosarjoista.

Tatuointiuran ulkopuolinen elämä

Hän on työskennellyt Vitamin Angelsien kanssa, yleishyödyllisessä organisaatiossa, joka kamppailee lasten sokeutta vastaan.

Von D on ollut yhteistyössä ammatillisten rullalautailijoiden kanssa, kuten Bam Margeran, Chad Muskan ja Mike Vallelyn, heidän rullalautailuvaatteidensa graafisena suunnittelijana.

Von D aloitti Musinkin, joka on tukea niin kuuluisille bändeille kuin tatuoijillekin. Helmikuussa 2008 Musink aukeni ensimmäistä kertaa Orange Countyyn.

MySpace-sivullaan Von D ilmoitti, että hän on tekemässä kirjaa HarperCollins Publishersille nimeltään High Voltage Tattoo. Kirja kertoo hänen tatuointiurastaan.

Kat seurusteli 1980-luvulla kulta-aikaansa eläneen yhtye Mötley Crüen basistin Nikki Sixxin kanssa. Kat ja Nikki päättivät suhteensa tammikuussa 2010.

Kat oli 14-vuotias muuttaessaan kotoa pois.

Biografia

Kat Von D syntyi Monterreyssa, Nuevo Leonissa, Meksikossa. Neljän vuoden ikäisenä Kat muutti Coltoniin, Kalifornian osavaltioon Yhdysvaltoihin.

Kat Von D:n isä René Von Drachenberg on syntyperältään saksalainen, ja hänen äidillään Sylvia Galeanolla on espanjalais-italialaiset juuret. Molemmat syntyivät Argentiinassa. Kat puhuu sujuvasti sekä espanjaa että myös englantia. Hänellä on veli Michael ja sisko Karoline.

Kasvaessaan Inland Empirellä hän teki ensimmäisen tatuointinsa vuonna 1996 itsetehdyllä takilalla. Kat oli tuolloin neljätoistavuotias. Tatuointi, jonka hän teki, oli punkyhtye Misfitsin pääkallologo. Vuonna 1998 hän alkoi työskennellä ensimmäistä kertaa ammattilaisena tatuointiliikkeessä, jonka nimi oli Sin City Tattoo. Tatuoinnin ohella Von D tapasi ex-miehensä Oliver Peckin ja alkoi usein työskennellä Peckin tatuointiliikkeessä Elm Street Tattoossa Dallasissa, Teksasissa.

Von D:n tatuoimat tunnetut henkilöt

Kat Von D on tatuoinut monia tunnettuja henkilöitä - muun muassa Fireball Ministryn Jim Rotan.


Alkaline Trion Matt Skiba
Jeffree Star
rullalautailija/MTV-tähti Bam Margera
Jackass -tähti Steve-O
Ja Rule
suomalaisen Lovemetal -yhtye HIMin jäseniä
My Chemical Romancen Frank Iero
The Gamen
Slayerin Kerry Kingin
Eagles of Death Metalin Jesse Hughesin
Bleeding Throughin Martan
As I Lay Dyingin Tim Lambesisin
Dave Navarron
Mastodonin Brent Hindsin
Avenged Sevenfoldin Zacky Vengeance
Lady Gagan
Revolution Motherin Mike Vallelyn
Motörheadin Lemmy Kilmisterin
Nickelbackin Mike Kroegerin.

Von D on soittanut klassista pianoa kuusivuotiaasta lähtien, ja aloitti Misfitsin, The Ramonesin ja muiden punk rock -bändien kuuntelun ollessaan kaksitoistavuotias.

Erityisesti hän kunnioittaa Ludwig Van Beethovenia ja Space Station Wagonia. Kat on tatuoinut itseensä HIMin, Turbonegron, ZZ Topin, AC/DC:n, Slayerin logot, sekä "Slutallican" - muunnellun Metallica -logon.

Love:Marilyn<3

 

sunnuntai, 7. maaliskuu 2010

Ville Valo

Ville Valo

Ville Hermanni Valo (s. 22. marraskuuta 1976 Helsinki) on suomalaisen HIM-yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja keulahahmo. Ville Valo on erittäin tunnettu toimija musiikkialan verkostoissa ja on yksi Suomen eniten tienaavista muusikoista. Laaja tietämys myös musiikkibisneksestä ja toimiminen vuosia sekä kotimaassa että kansainvälisesti alalla nostaa HIM-yhtyeen ja Ville Valon suomalaisen metallimusiikin pioneerijoukkoihin. Ville Valo olikin ehdolla vuoden 2004 Suomen Yleisradion järjestämässä "Suuret Suomalaiset" -äänestyksessä, missä sijoitus oli 13. Ville Valo on myös osallistunut Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuonna 2006. Ville Valo on saanut useita kansainvälisiä kunnianosoituksia, joista yhtenä mainittakoon brittiläisen Metal Hammer -heavylehden vuoden 2004 “kultainen jumala” -kunniamaininta, mikä luovutetaan vuosittain lehden mielestä parhaalle rocktähdelle. Menestyksestä kertoo myös se, että HIM-yhtyeen levy Dark Light, teki suomalaisen musiikin historiaa vuonna 2006 saavuttaessaan Yhdysvalloissa kultalevyyn oikeuttavan 500 000 myydyn levyn rajan ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä.

Tatuoinnit

 

Ville Valon ulkonäössä korostuvat moninaiset tatuoinnit, mistä tunnetuimpana vasemman käden kokonaan peittävä tatuointi. Oikeassa käsivarressaan Valolla on ihailemansa lappilaisen kirjailijan, runoilija Timo K. Mukan kuva. Alavatsassaan, niskassaan ja vasemman nännin ympärillä hänellä on HIM-yhtyeen logo Heartagram, selässään Edgar Allan Poen silmät, oikeassa ranteessaan pieni sydän sekä tekstit "DILLIGAF" ja "When I Love.. I Love", takapuolessaan teksti "nidiot", rinnassaan Maya Derenin kasvot ja lukuisia muita. Kuuluisa tatuointitaiteilija Kat Von D on tehnyt osan Valon tatuoinnesta. Villen tuttava Bam Margera on matkinut useita tatuointeja.

Love: Marilyn<3

perjantai, 5. maaliskuu 2010

P!nk

P!nk

Alecia Beth Moore, taiteilijanimeltään Pink (usein muotoiltu "P!nk"), (s. 8. syyskuuta 1979, Doylestown, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä. Hän aloitti uransa R&B-laulajana, minkä jälkeen hän vaihtoi tyylinsä pop rockiin.

Pinkin parhaiten tunnettuja hittejä ovat olleet muun muassa "Lady Marmalade" (Christina Aguileran, Myan ja Lil' Kimin kanssa), "Just Like a Pill", "Don't Let Me Get Me", "Get the Party Started", "Trouble", "Stupid Girls", "So What" ja "Sober". Hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti yli 32 miljoonaa kappaletta.

Albumit

 

 

  • Can't Take Me Home (2000)
  • Missundaztood (2001)
  • Try This (2003)
  • I'm Not Dead (2006)
  • Funhouse (2008)

 

Kiertueet

 

  • 2002: Party Tour
  • 2004: Try This Tour
  • 2006-2007: I'm Not Dead Tour (Suomessa 30.10.2006)
  • 2009: Funhouse Tour (Suomessa 12.11.2009)
  • 2010: Funhouse Summer Carnival Tour (Suomessa 21.7.2010)

 

Love: Marilyn<3